Lauantaina 6. helmikuuta tulee kuluneeksi 99 vuotta ensimmäisestä pohjoismaisesta saamelaiskokouksesta. Kokous järjestettiin Norjan Trondheimissa ja siihen osallistui saamelaisia Norjan sekä Ruotsin alueilta. Saamelaiskokousta pidetään saamelaisten poliittisen heräämisen alkuna ja loi perustan valtionrajat ylittävälle keskinäiselle yhteistyölle saamelaisyhteisöjen välillä. 6. helmikuuta on siten myös saamelaisten kansallispäivä.
Saamelaisten oikeudellisen aseman parantaminen kulminoitui 1900-luvun lopulla Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) Kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimukseen numeroon 169 heimo- ja alkuperäiskansojen oikeuksista. Tällöin myös Suomi vielä näytti asiakirjalle vihreää valoa ja allekirjoitti sopimuksen, kuten muut pohjoismaat. Sopimuksen synnystä on kohta 26 vuotta. Silti sopimuksen toteuttaminen ei tahdo nähdä päivänvaloa. Suomi ei ole, allekirjoittamisen lisäksi, tehnyt asian eteen juuri mitään paitsi vatvonut syitä miksi sopimusta ei tulisi saattaa voimaan. Käsien päällä istuminen on kuitenkin ollut verrattain rankkaa sillä toimeenpanoa on vaatinut YK:n ja Euroopan Neuvoston lisäksi kasvava joukko tympääntyneitä kansalaisia.
Nykyinen hallitus on aiempia 2000-luvun hallituksia häijymmin suhtautunut ylipäätänsä kaikkiin saamelaisia koskevia päätöksiä kohtaan. Pääministeripuolue Keskustalla on pitkä tausta saamelaisvihamielisestä politiikasta, mutta esimerkiksi Matti Vanhasen pääministerikausilla perättömimmät esitykset pidettiin taka-alalla. Nyt saamelaisten oikeudet kytkeytyvät useisiin SSS-hallituksen hävyttömimpiin hankkeisiin. Hallituksen esitys uudesta metsähallituslaiksi, jossa luonto-omaisuutemme yhtiöitettäisiin, on täysin ristiriidassa Suomen ainoan alkuperäiskansan oikeudesta maahan. Aiemmin lausuntokierroksella ollut esitys piti sisällään kieltopykälät saamelaisten kotiseutualueiden heikentämisestä, nykyisessä esityksessä ne loistavat poissaolollaan. Nähtävästi saamelaisten ainoa ystävä tulee jatkossakin olemaan YK.
Alla olevalla videolla aiheesta haastattelussa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi: